Jan 2, 2011

Vuosi 2010

Vuosi on vaihtunut, paljon tapahtui viime vuonna, osa hienoa, osa vähemmän hienoa. Viime vuonna tapasin paljon   hienoja ihmisiä, joistakin tuli minulle hyvin läheisiä, jotkut eivät ole enää elämässäni, joihinkin haluan vielä jatkaa tutustumista.  Suurin saavutukseni oli muuttaminen suurempaan kaupunkiin ja hienointa oli viime kesä, jolloin söin paljon jäätelöä, näin ystäviä ja kävimme piknikillä puistossa. Kesän lopulla perustin pitkän harkinnan jälkeen blogin, ja on rikastuttanut elämääni paljon.
 Tästä vuodesta toivon parempaa kuin tästä vuodesta, haluan saada opintoni päätökseen, mennä töihin ja ulkomaille vihdoin ensi kesänä. Haluan myös mennä työväenopiston kursseille, oppia uusia asioita ja taitoja, inspiroitua,unelmoida, tavata uusia ihmisiä, harrastaa, ja aloittaa tanssimisen.
Lopuksi yhteenvetona vuodesta täytin kyselyn, jonka kopioin Avelinalta.


IHMISSUHTEET:

  • 1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? 
  • Moniakin :)
  • 2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
  • Kyllä, olen ottanut paljon enemmän riskejä ja ollut rohkeampi.
  • 3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
  • Joo
  • 4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
  • Viime pääsiäinen ystävien kanssa sekä syntymäpäiväni kesällä puistossa.
  • 5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
  • En ole riitaantuvaa sorttia.

MINÄ: 

  • 1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
  • En sanoisi, että paljon, mutta hieman.
  • 2. Oletko lihonut? 
  • Mielestäni en.
  • 3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? 
  • En
  • 4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? 
  • Useinkin, tykköän käydä yksin elokuvissa välillä.
  • 5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
  • En, mutta olen harkinnut asiaa.


RANDOM:

  • 1. Kuka oli paras uusi tuttavuus? 
  • Kouluni vaihto-oppilaat 
  • 2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
  • Yritin, mutten onnistunut.
  • 3. Synnyttikö kukaan läheisesi? 
  • Ei kukaan läheinen, mutta monet tutut kyllä.
  • 4. Kuoliko kukaan läheisesi? 
  • Kyllä.
  • 5. Missä maissa kävit?
  • En Suomen ulkopuolelle päässyt tänäkään vuonna.
  • 6. Mitä haluaisit vuodelta 2011 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2010?
  • Töitä.
  • 7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2010?
  • Syntymäpäiväni.
  • 8. Vuoden suurin saavutuksesi?
  • Muuttaminen ja riskien ottaminen.
  • 9. …ja suurin epäonnistuminen?
  • Ei varsinaisesti ole, sillä kaikesta oppii jotain.
  • 10. Kärsitkö vammoista?
  • En, onneksi.
  • 11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
  • Ei tule juuri nyt mieleen, mikä oli paras, hyödyllisiä asioita ostan vain.
  • 12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
  • Ystävieni. 
  • 13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
  • Ei ole kukaan ahdistanut.
  • 14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
  • Varmaan ulkona syömiseen, se on niin mukavaa :)
  • 15. Mistä innostuit eniten? 
  • Uusista tuttavuuksista ja mahdollisuuksista.
  • 16. Vuoden 2010 ihmiset?
  • Ystäväni, veljeni ja äitini. 
  • 17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
  • Sama kuin viime vuonna sanoisin, perustyytyväinen, tosin paremminkin voisi mennä. 
  • 18. Lihavampi vai laihempi?
  • Suunnillee samana pysynyt. 
  • 19. Rikkaampi vai köyhempi?
  • Hmm, en niin muista viime vuoden tilannetta,mutta sanoisin että aika samassa pysytty.
  • 20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
  • Miettiä enemmän tulevaisuutta.
  • 21. …entä vähemmän?
  • Eipä tule juuri nyt mitään mieleen. 
  • 22. Miten aiot viettää joulun?
  • Jouluhan meni jo, mutta kotona siis sen vietin perinteisesti.
  • 23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
  • En mitään, koska muuten jotain muttakin olisi voinut muuttua. 
  • 24. Rakastuitko vuonna 2010?
  • En.
  • 25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
  • Ei yhtään.
  • 26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
  • How i met your mother, Vampire diaries.
  • 27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
  • En vihaa ketään. 
  • 28. Mikä oli paras lukemasi kirja?
  • Paulo Coelho.
  • 29. …entä musiikillinen löytö?
  • En osaa sanoa parasta, löysin moniakin uusia ja hyviä hankittuani Spotifyn.
  • 30. Mitä halusit ja sait?
  • Uusia ystäviä :)
  • 31. Mitä halusit, muttet saanut?
  • Asioita järjestymään.
  • 32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
  • En voi muistaa, katson niin paljon elokuvia, mutta He's just not that into you, oli hyvä.
  • 33. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
  • Pukeuduimme hienosti ystävieni kanssa ja menimme puistoon ottamaan valokuvia ja syömään kakkua. Lisäksi sain lahjoja :)
  • 34. Ketä kaipasit?
  • En ole kaivannut monikaan ihmisiä viime vuonna, kaikki ovat olleet lähellä. 
  • 35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
  • Ystäväni jälleen kerran ja N.

MUUTA: 

  • 1. Oletko joutunut tappeluun?
  • En koskaan. 
  • 2. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana?
  • En.
  • 3. Oletko juonut ”perseitä”?
  • Niin on voinut käydä joskus, 
  • 4. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin?
  • En kauan jälkeenpäin. 



Huomasin myös muuten saaneeni uusia lukijoita äskettäin, tervetuloa vain, ilahdun aina uusista lukijoista :)

2 comments:

Saaga said...

Ihanaa, kun listassasi on jotain ihan muuta kuin tavaroita. ;) Onnea uudelle vuodelle ja toivottavasti saavutat tavoitteesi!

Minä vaan said...

Kiitos Saaga, samoin :)