Dec 14, 2010

Hienoin kirpparilöydös koskaan!

Tykkään paljon käydä kirpputoreilla ja onneksi kaupungissani niitä onkin runsaasti ja teenkin niiltä usein hienoja löytöjä. Tällä hetkellä tosin olen hieman vähentänyt kirpputorien koluamista, sillä en tosiaankaan tarvitsisi mitään mitään hienoa, söpöä ja todella ylimääräistä enää. Yleensä katselen vaatteita, enkä olekaan nyt moneen kuukauteen ostanut mitään vaatekaupoista pelkästään käytettynä. Vaatteiden lisäksi katselen myös hienoja, erikoisia esineitä ja tavaroita sekä sisustusjuttuja.

Tästä pääsenkin aiheeseeni eli mielestäni hienoimpaan löytöön minkä olen koskaan tehnyt kirpputorilta!! Viime viikolla kierrellessäni taas näin yhdellä pöydällä hienon valokuva-albumin. Se oli vanha, mutta silti hyvässä kunnossa ja siinä oli todella hienot kannet (harmi, kun en pysty laittamaan tänne kuvaa, koska en omista kameraa). Kansissa oli kuvattuna vanha maailmankartta, jossa oli nimetty vain mantereet, luultavasti latinaksi.
Jo tämä herätti kiinnostukseni ja luulin albumin olevan tyhjä sisältä. Kun kuitenkin avasin sen, sisältä paljastui vanhoja postikortteja ulkomailta, jotka ovat kirjoitettu 70-luvulla! Kaiken hienouden lisäksi albumi maksoi vain neljä euroa :) Mikä aarre!!!

7 comments:

Sini Punainen said...

oooo, kuulostaa oikealta aarteelta! sun kyllä täytyisi ehdottomasti hankkia se kamera (:

Minä vaan said...

jepjep, heti kun saan sponsorin jostain mun kameralle..

Lissu said...

Tulinpa vuorovierailulle. Siis kirpparifani sinàkin. Joskus lòytàà todella aarteita. Kannatan Sini Punaista: hanki kamera.

Kirjailijatar said...

Mahtava löytö :) Nykyään löytää harvoin kirppareilta mitää tuollaista. Minä törmäsin tällä viikolla sellaiseen vanhoihin, 50 vuotta sitten kirjoitettuihin, hautajaiskutsuihin kipparilla. Niitä oli kymmenkunta. Kaikissa kutsuttiin jonkun ihmisen hautajaisiin.

Minä vaan said...

Moi Lissu :) joo kirpparit on mahtavia, ei koskaan tiedä mitä löytyy, toisen romu on toisen aarre^^
Kirjailijatar: Kuulostaa erikoiselta tuo sinunkin löytösi, olisi jännä tietää miten tuollaiset löydöt päätyvät kirpputoreille. Ne mun kortit on tosiaan kaikki samalle ihmiselle ja niissä kaikissa lukee myös mistä ne lähetetty, käsialasta en saa niinkään selvää..

Anonymous said...

Kiitos :)

Minä vaan said...

Helmi: ^^